torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Rudolf Koivun kuvituksia

Mukanani on halki aikojen kulkenut kolme ensimmäistä saamaani kirjaa: Oiva Paloheimon ’Tirlittan’, Marjatta Kurenniemen ’Oli ennen Onnimanni’ ja Nelma Sibeliuksen ’Satu harppumestarin viulusta’.

Kirjoissa on piirroskuvitus, mikä on houkutellut pieniä lukijoita värittämään kuvia ja kirjat ovat kovassa käytössä muutenkin kovin kuluneita. Minun jälkeeni on tyttäreni ahminut niitä; Onnimanni ja Tirlittan tuli kuulemma ahmittua moneenkin kertaan.

Ehkä ensimmäinen ikioma kirjani oli tämä Sibeliuksen satu.



Kannen kuva ja kirjan kaikki piirrokset ovat Rudolf Koivun. Ne eivät olleet varsinaisesti värikuvia, mutta niissä oli kuitenkin hentoinen kellertävä väripinta. Niinpä ne eivät innostaneet pieniä lukijoita samalla tavalla värittämään niitä, joten ne ovat säilyneet aika hyvin.



Rudolf Koivu oli taidemaalari, piirtäjä ja kuvittaja. Hänet tunnetaan hyvin myös postikorteistaan. Hän piirsi noin puolitoistasataa korttioriginaalia, ja myöhemmin kortteja on tehty myös satukuvista.

Löysin kätköistäni viisi Rudolf Koivun korttia. Ensimmäiset kaksi ovat selvästi jostain sadusta ja ne ovat suorastaan taianomaisia.





Seuraavat kortit ovatkin sitten perinteisemmät.





Tuota viimeistä korttia katsellessani mietin, onko Koivun kuvia myös kiiltokuvina. Jotenkin kuva vaikuttaa niin tutulta.

3 kommenttia:

  1. Minä haluaisin ostaa nuo Rudolf koivun kortit !

    VastaaPoista
  2. Kiitos korttipostista! Puutarha aihe muistetaan! ;o)

    VastaaPoista
  3. Tuo Kultakala-kortti on minullakin, niitä oli yhteen aikaan myynnissä, nyt on vähän erilaisia ja Rudof Koivun kirjasta tein höppänä joulukortteja yhtenä jouluna:)

    VastaaPoista