sunnuntaina, joulukuuta 30, 2012

Joulukorteista ja korttiringistä

Joulun alla oli mukavaa käydä postilaatikolla, kun tiesi, että siellä on muutakin kuin mainospostia. Vaikka postikorttien lähettely on vähentynyt, odottelin luottavaisin mielin joulukortteja. Ja tulihan niitä: sukulaisten ja ystävien korttien lisäksi sain yhdeksän korttia rinkiläisiltä. Jokainen kortti lämmitti mieltä!


Yllättäen läheiseltä tyttöserkultani ei tullut korttia tänä vuonna. Luulen, että kiire painoi päälle. Mutta toisaalta, onko se niin välttämätöntä lähettääkään korttia, kun juuri muutama päivä ennen joulua istuimme 10 tuntia rupattelemassa ja käsitöitä tekemässä? Eikö kortti olekin paremmin paikallaan silloin jos tapaa toista harvemmin?

Netin välityksellä kootun korttiringin jäseniä en ole tavannut koskaan, joten korttien lähettäminen on perusteltua. Ja tietysti myös siksi koska kysymyksessä on nimenomaan postikorttien keräilijöiden ryhmä. Mutta korttien lähettely on vähentynyt. Tämä koskee myös itseäni, sillä viime jouluna lähetin 22 korttia, mutta tänä jouluna vain puolet siitä eli 11 kappaletta. Toisaalta olen vuoden varrella lähetellyt syntymäpäivä-, ystävänpäivä- sekä pääsiäiskortteja, ja saanut itse muutaman. Saamani joulukortit puolittuvat viime vuodesta, jolloin sain 18 korttia, ja tänä vuonna 9 kappaletta (oikeastaan vain 8 sillä yksi on ex-rinkiläinen). Tällä hetkellä ringissä on 27 jäsentä.

Noin seitsemän korttikaveria on ehkä sellainen porukka, joiden kanssa on enemmän vuorovaikutusta. Ehkä tässä voisi jopa olla heitä, jotka voisivat lupautua lähettämään kortin pari kertaa vuodessa, esimerkiksi ystävänpäivänä, pääsiäisenä tai jouluna. Eikös olisi mukavaa viettää toista joulunalusaikaa kevättalvella ja odotella taatusti saapuvia kortteja?

Kukaan rinkiläisistä ei kuitenkaan oikein lämmennyt tälle ehdotukselleni, vaikka sainkin viestiä, että periaatteessa sitoutuminen kortin lähettämiseen voisi olla ok. Mutta se ajanpuute…

Toki ymmärrän ajanpuutteen, mutta jos harrastukselle ei löydy tilaa edes yhtä tai kahta kertaa vuodessa ja silti haluaa pitää nimensä listalla, sitä en ymmärrä. Keitä ovat ne monet ihmiset, joiden nimi on mukana vuodesta toiseen, mutta joista ei ole koskaan näkynyt mitään elonmerkkiä?

No, tätä aihetta on puitu moneen otteeseen eri blogeissa, joten en jatka enempää.

Laitan tähän lopuksi yhden jouluksi tulleen kortin, josta pidän paljon. Minullehan ei tarvitse laittaa jouluksi joulukorttia, vaan mieluusti käy mikä tahansa keräilyaiheeseeni sopiva kortti. Vaikka voihan se joulu olla juuri tämän näköinen jossain!



Kiitos vielä joulukorteistanne Mirja, Ulla M., Paula, Sanna, Maarit, Sini, Ulla S., Sari ja Ritva!

Toiveittenne mukaista ensi vuotta kaikille!

perjantaina, joulukuuta 28, 2012

Vanhoja dekkareita!

Herättelen blogiani taas eloon. Vaihdoin aluksi taustan ja yläkuvan, ja vähitellen lisäilen myös tekstejä.

Yritän aktivoitua blogin kanssa, sillä tänne näyttää osuvan paljon lukijoita. Yksi syy on todennäköisesti se, että blogilla on jo jonkin verran ikää ja sen myötä myös sisältöä, ja niinpä se usein tulee Googlen listoille, kun joku etsii jotain tavaraa. Etenkin keräilijät ovat löytäneet blogini ja saan säännöllisesti kyselyjä heiltä. Keräilijäthän käyttävät joskus kaikki mahdolliset keinot löytääkseen etsimänsä. Aika monet haeskelevat Arabian astioita, ja juttuni Arabian sokerikko-kermakko -keräilystäni onkin suosituin teksti täällä. Yleensä niitä haluttaisiin ostaa minulta, mutta jotkut tarjoavat myös minulle ostettavaa.

Olen saanut tiedusteluja muun muassa kirjoista, vanhoista tuotekuvastoista, tarroista ja lasinalustoista. Vaikka kaikenlaista olen nähnyt, niin silti joskus hämmästyy, miten erilaisia keräilykohteita ihmisillä on. Jotkut ovat varmasti todella vaikeita, mikä saattaa joskus tuskastuttaa keräilijää, mutta arvatenkin tuottaa hänelle suuren ilon joka kerta, kun jotain sopivaa löytyy. Onko sinulla joku erikoinen keräilykohde?

Yksi omista keräilykohteistani ovat olleet vanhat SaPo-pokkarit. Vuosien keräilyn jälkeen silmäni erottavat sellaisen oitis kirjarivien selkämyksistä. Olen aina ostanut kokoelmastani puuttuvan kirjan, jos hinta on ollut kohtuullinen. Nykyisin ne ovat yhä useammin liian korkeaksi hinnoiteltuja ja silloin kirja jää kauppiaalle. Vaikka olen pysytellyt huokeissa kappaleissa, niitä on kertynyt sen verran liikaa, että päätin rajata keräilyä. Teen niin, että yritän koota SaPoista vain kokoelman alkupään numerot 1-50 ensipainokset. Kaikki muut myyn pois. 

Aloitan näistä kahdesta SaPosta.
Ensimmäisenä on SaPo nro 81: Joyce PORTER: Dover ja paksu Juliet, Werner Söderström Osakeyhtiö 1967, ensimmäinen painos, 265 sivua. Kuten kuvasta näkyy, kirja on ryhdikäs ja hyväkuntoinen, pientä pehmentymää kuitenkin kannessa ja selkämyksessä. Hinta 3,50 euroa.


Toisena on SaPo nro 90: Joan AIKEN: Vihan kylvö, Werner Söderström Osakeyhtiö 1968, ensimmäinen painos, 261 sivua. Kannessa ja sivujen ulkoreunoilla näkyy kosteuden aiheuttamia jälkiä. Muuten ryhdikkäänä säilynyt kappale. Hinta 2,50 euroa.


Yhden kirjan toimituskulu on 3,00 euroa postitse 2. luokassa.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Karnevaaleja

Mieleen tuli karnevaalijuhlinta, onhan lauantaina pyhäinpäivä, jonka aattona anglosaksisissa maissa juhlitaan halloweenia. Yhdysvaltoihin juhlaperinne kulkeutui irlantilaisten ja skotlantilaisten mukana, ja se on siellä nykyisin merkittävä kaupallinen juhla. Siellä juhlaa vietetään yleisesti naamiaisten merkeissä.

Olen kerran ollut karnevaaleissa. Se oli 70-luvulla Sveitsissä, jossa olin vierailulla ystäväperheen luona sattumalta juuri karnevaalien aikaan helmikuun lopulla.

Kummissani katselin, miten ihmiset paneutuivat naamiaisasuihin. Monissa perheissä ompelukoneet surisivat kuumina jo viikkoja ennen karnevaaleja ja kaupat olivat pullollaan naamiaisrekvisiittaa. Ystäväperheeni vaati vastusteluistani huolimatta, että minullekin olisi tehtävä naamiaisasu. Päädyin noitalookiin, sillä se oli ainoa asu, joka tuli lapsuuden pääsiäiskokemuksista mieleen.

Pian perhe pöyhi kangasvarastoja ja ryhtyi toimeen. Sain mittatilaustyönä säkkikankaisen hameen, joka oli kantattu puna-valkoruudullisella kankaalla ja koristeltu huopakuvilla sekä vihreän puseron. Aikaisemmista noitakokemuksista poiketen asuun hankittiin myös kamala naamio ja päässäni ei suinkaan ollut suomalaisittain huivia vaan musta hattu. Hame ja naamio ovat vielä tallella, mutta pusero hattu ovat aikojen saatossa kadonneet jonnekin.


En osannut lainkaan aavistaa, mitä tulisin karnevaaleissa näkemään. Varsinaiset karnevaalijuhlat olivat kaupungin seuraintalon tyyppisissä tiloissa, mutta karnevaalit eivät suinkaan rajoittuneet sinne. Koko kaupunki oli yhtä karnevaalia. Joka ikinen kadulla kulkeva ihminen oli näyttävässä ja mielikuvituksellisessa naamiaisasussa, joiden rinnalla oma asuni oli verrattavissa köyhän maalaisserkun resuisiin pukimiin.

Näin aivan eriskummallisia ja uskomattomia ilmestyksiä. Oli taianomaista ja suorastaan selkäpiitä karmivaa, kun kaikilla ihmisillä oli kasvoillaan naamio. Silmät korostuivat pelottavasti jähmettyneen naamion takana. Hiljaisenkin kadunkulman takaa saattoi yhtäkkiä tulla eteen mitä kamalin ilmestys. Etenkin illan tullen koin, että en olisi uskaltanut kulkea yksin kadulla kaikkien naamioitujen ihmisten seassa.


Tänä päivänä olen iloinen, että olen kerran ollut mukana karnevaalihumussa, vaikkakin arkana kuin pieni hiiri. Niitä jännittäviä ja erityislaatuisia kokemuksia on nyt vuosien jälkeen hauska muistella.


torstaina, syyskuuta 13, 2012

Lintukynttiläpaketti

Tässä olisi avaamaton lahjapaketti, jossa on heleän vihreät lintukynttilät. Linnut on kauniisti koristeltu. Pakettikortissa lukee: Handmade HOME & STYLE Living with light.
Avaamaton paketti sopii vaikka lahjaksi! Hinta 3,50 euroa.



Leppoisaa alkavaa syksyä kaikille!

sunnuntaina, elokuuta 12, 2012

Äidille tv etäyhteyksillä


Haluan kirjoittaa yhden tapahtuman itselleni muistiin, mutta se saattaa kiinnostaa muitakin. Ja mikä onkaan parempi paikka kirjoittaa kirppiksestä kuin kirppis.

Näin jälkeenpäin ajateltuna en voi ymmärtää, mikä minut johdatti ottamaan yhteyttä kirpputoreille. Ehkä päässäni oli silloin joku idea olemassa, mutta enää en saa siitä kiinni. Mutta aloitetaanpa alusta.

Äitini asuu pohjoisessa tällä hetkellä yksin ja varsin avuttomana. Huonosti liikkuvalle ja dementoituneelle ihmiselle televisio on tärkeä. Se helpottaa ajan kulumista ja on myös seurana. Kun televisio torstaina meni rikki, hänen elämästään lähti iso osa päivittäistä, turvallista rutiinia. Uuden television hankintaan hän ei kyennyt, eikä apua ollut saatavana.

Ongelma pyöri etelän tyttären mielessä. Jostain tuli outo idea soittaa yhdelle pohjoisen kirpputorille. Siellä ei kuitenkaan ollut käytettyjä televisioita lainkaan. Tiedustelin, mistä voisin kysellä niitä. Sain toisen kirpparin nimen ja etsin netistä sen yhteystiedot.

Pirteä naisääni vastasi puhelimeen. Selitin ongelmani: soitan etelästä ja yritän täältä käsin ratkaista äitini ongelmaa siellä pohjoisessa. Löytyisikö siltä kirppikseltä toimivaa televisiota? Pirteä ääni sanoi tarkistavansa tilanteen ja soittavansa hetken päästä takaisin. Televisio löytyi! Sanoin, että en ole vielä miettinyt, miten sen saisi äitini asuntoon, mutta yritän keksiä jonkun keinon. Siihen nainen sanoi epäröimättä: ”kyllä miekin voin sen viedä työpäivän jälkeen”.

”Voi hyvänen aika miten ihmeellistä!”, mietin ja sanoinkin. Pyörittelimme asiaa jonkun aikaa ja sovimme maksusta. Totesin naurahtaen, että tiedän, miten voin yrittää järjestää hänelle oven auki television viemistä varten, mutta sen pidemmälle en ole asiaa ajatellut, eli miten sen esimerkiksi saa kytkettyä digiboksiin. ”Ei se mitään, mie otan tuon miehen mukaan, niin hän laittaa sen paikalleen”, vastasi iloinen ääni. ”Olet ihana!”, huudahdin. ”Niin siekin”, vastasi hän nauraen.

Jännitin koko päivän, miten television vienti onnistuu. Eniten askarrutti, pääsevätkö he sisälle. Äitiini en voi luottaa siinä asiassa. Henkilö, jolta pyysin apua ja joka asuu samassa talossa, suhtautui kielteisesti koko ajatukseen käytetystä telkkarista ja sai minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Lopulta hän nihkeästi silti lupasi avata oven.

Kahdeksan jälkeen illalla tuli iloinen puhelu. ”Nyt on äidilläsi uusi telkkari ja miun mies laittoi sen paikoilleen. Tämä musta telkkari sopii paremmin sisustukseenkin kuin se vanha harmaa! Äitisi tuntui oikein tyytyväiseltä siihen.” Kerroin, miten ihania he ovat ja kiittelin vuolaasti. ”Olette enkeleitä!”


Ajatella, että jotain tällaista voi tapahtua vain sillä, että kertoo ongelmansa puhelimessa ja tavallaan heittää koko vyyhden sattuman helmaan, tapahtui mitä tapahtui! Olin onnekas ja kohtasin vilpitöntä auttamishalua ventovieraalta ihmiseltä. Pääni on täynnä kiitollisuutta ja onnellista hämmennystä. Vieras ihminen jätti sydämeeni jäljen.

--<3 --="--">

perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Kiva herätys


Blogi on ollut mielessä, mutta aika on kulunut muissa asioissa. Ehkä pieni selitys on paikallaan.

Aikanaan loppui määräaikaiseksi sovittu työsuhteeni ja kun se tuli päätepisteeseen, alkoi leppoistamisen aika. Monenlaisia vaiheita on siihen kuulunut. Oli ilo vähentää kulutusta ja katsoa kuinka vähällä voi pärjätä. Silti tekemistä piti olla. Tuli erilaisia harrastuksia, mutta lisäksi lähdin vapaaehtoistyön pariin. Nyt eteen tuli työpaikka vapaaehtoistyön piiristä. Se tuntui pieneltä ihmeeltä. Tämän ikäiselle ihmiselle kun ei pahemmin ole töitä tarjolla, eikä tauon jälkeen. Ja sen voin sanoa, että se on vaatinut vanhalta koneelta vääntöä. Olen melkein kuullut, miten päässä rattaat ovat kitisten lähteneet käyntiin.

Tuon vanhan koneen käynnistämiseen kuluneen ajan vuoksi ovat harrastukset jääneet väkisinkin vähemmälle. Niinpä blogini pysähtyi ja korttiharrastus jämähti paikalleen. On kuin harrastuskaverit olisivat huomanneet jotain, sillä koen, että olen saanut herättelyjä... Lyhyen ajan sisällä on nimittäin saapunut ihania korttikuoria, jotka kertakaikkiaan ja todella potkaisivat minut hereille ja kirjoittamaan aiheesta jotain :)

Ensin tuli paksu kuori Ulla S:ltä: Larssonia, Nyströmiä, kaupunkipiirroksia ja taidekuvia. Olipa mukana yksi junakuvakin rakkaalle nelivuotiaalle tyttärenpojalleni.


Jonkin ajan päästä postilaatikossa oli jälleen kuori. Tällä kertaa Marjut S:ltä. Koivua, Larssonia ja Nyströmiä höystettynä puutarhakuvilla. Kaunis lähetys!


Seuraavana päivänä oli jälleen kuori laatikossa. Se tuli Paulalta ja hän oli laittanut mukaan Koivua, taidekuvia ja taas kerran hauskoja mustavalkoisia kuvia. 


Eilen tuli vielä postia Ulla M:ltä. Suloisista suloisin Marit Björnegranin kortti, joka menee  kaupunkipiirroksiini.



Sydämelliset kiitokset teille kaikille <3!

Kunhan rattaat pyörivät kunnolla, lupaan palata jälleen korttien pariin. Skannaan näitä galleriaani ja etsin vaihtareistani sopivia kortteja, joita toivottavasti löytyy, ja lähetän vastavuoroisesti teille rinkiläisille. Ajankohtaa en osaa luvata, mutta jossain vaiheessa varmasti.

Nyt nautitaan suloisesta suven ajasta. Kyllä se hellekin sieltä vielä tulee!

tiistaina, toukokuuta 01, 2012

Myy Vappuna


Myy vappuna vakavana...


Kaikesta huolimatta simaisen suloista kevään aloitusta!


perjantaina, huhtikuuta 20, 2012

Sykähdyttäviä kuvia


Kyllä on kivaa se, kun lähettää kortteja vaihtarikavereille, niin jossain vaiheessa postilaatikkoon kopsahtaa vastaavasti korttikuori. Muutamalta vaihtarikaverilta olen lähetyksen saanut ja esittelen nyt muutaman kortin. Kuorissa oli suuret määrät ihania kortteja, joten vaikka tässä on nyt vain yksi kortti per kuori, arvostan myös muita todella paljon.

Alfred Hitchcock oli jännityksen mestari. Hän ohjasi useita klassikkomaineen saaneita elokuvia, joiden tunnuspiirre on musta huumori. En voinut olla nauramatta, kun näin tämän Paulalta tulleen kortin. Siinä meillä on varsinainen humoristi!  

Sarilta sain näin kukoistavan puutarhakuvan jostain kaukomailta. Tuollaiset kaariportit, joissa kasvaa kukkivia köynnöksiä, ovat todella näyttäviä ja ilona silmille! Myös meidän kotoisen Suomen kesässä, jota niin kovasti odotamme...


Kaunis kukkiva polkupyörä löytyi Kinin kuoresta. Tällä pyörällä ei heti lähdetä ajelemaan. Olenkin korttiharrastuksen myötä oppinut näkemään, miten kuvauksellinen polkupyörä voi olla. Vaikkapa juuri kukkatelineenä.


Seuraavassa kortissa on palanen taikametsää. Tiedättehän, miten siellä voi tapahtua mitä vain. Se on täynnä ihmeitä. Kun metsässä tuijottaa kuusta, voi nähdä sillä heiluvat kädet tai piippalakin latvuksessa. Ei siis ole mitenkään omituista, että sammaloituneessa kannossa näkyy kahdet kasvot!


Tämä Ritvan lähettämä kortti herätti ajatuksen, että ottaisin yhdeksi aiheeksi taikametsän, peikot, menninkäiset ja kaiken muun sellaisen omituisen, johon vain metsässä voi törmätä. Vaan ehkä en kuitenkaan... tai mistäpä sen sittenkään tietää... :)


torstaina, huhtikuuta 05, 2012

Pääsiäistervehdys

Aikaisemmin jo kerroin, miten ulkomaalaisten keräilijöiden kanssa on hauskaa olla yhteydessä. Satuin sitten eräälle heistä kertomaan, että lapsenlapsellani on syntymäpäivä. Hän tiesi, että pikkumies pitää junakuvista, joten postilaatikossa odotti ISO syntymäpäiväkortti ja sen välissä komea junakortti. Oli ihana yllätys meille kaikille!



Varsinainen asiani tänään on kuitenkin toivottaa seuraavalla kuvalla kaikille täällä piipahtaville

Hyvää ja leppoisaa pääsiäistä!


keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Pääsiäisruukku ja muuta tullutta

Kävin pitkästä aikaa kirppiksellä ja löysin pari kivaa juttua. Ensinnäkin kirjekuoria ja -paperia. Kun viime kirjoituksessani pyytelin anteeksi korttilähetysteni ulkonäköä, niin seuraavalla kerralla saatan pikku viestini kirjoittaa näin ihanalle paperille.


Kuoriakin paketissa on, mutta ne näyttivät olevan liian kapeita korttilähetyksille. Eli jatkossa kuoret saattavat vieläkin olla kökköjä, mutta paperi onkin jo ihan toista!
Löysin kirppikseltä myös korkean saviruukun tai -maljan, kuinka sen haluaakin luonnehtia. Se oli täynnä pajunkissoja. Olin juuri mielessäni moittinut itseäni, kun en ole käynyt pajunoksia keräilemässä, niin nyt ne tulivatkin tällaisessa valmiissa paketissa. Laiskalla kävi tuuri!


Pääsiäisenä haluan kuitenkin vähän enemmän väriä, joten tein pieniä muutoksia. Kierittelin muutamiin pajunoksiin keltaista jämälankaa, jota löysin kassista. Heittelin sekaan liiloja höyheniä ja ruttasin pari lilaa kreppipaperituppoa, jotka olivat irronneet vanhoista lasten pääsiäiskoristeista.

Ja tietysti keltainen rusetti astian ympärille. Malja on peräti 26 cm korkea, ja pajunoksia on niin paljon, että kaikkiin en jaksaisi lankaa pyöritellä. Mutta kyllä muutamakin keltainen oksa tuo ilmettä. Toisaalta ehkä pyörittelen lankaa tässä vielä ennen pääsiäistä...


-----
Olen saanut muutaman pääsiäiskortin rinkiläisiltä, kiitos niistä! Itse en tällä kertaa alkanut kortteja kirjoittelemaan, kun vastikään sain laitettua ne mainitsemani kymmenen kuorta menemään, eikä enää riittänyt intoa kirjoitella vielä korttejakin. Seuraavalla kerralla sitten...

En malta olla laittamatta tänne tänään Maaritilta tullutta ihastuttavaa korttia. Hänen kaimansa Marit Björnegranin kortit sopivat fantasiapuutarhaani kuin nenä päähän. Maarit tuntuu aina miettivän tarkkaan, millainen kortti voisi sopia kokoelmaani, sillä ne osuvat aina nappiin. Kiitos vielä kerran!

torstaina, maaliskuuta 29, 2012

Postia sinne, postia tänne


Kiitos kaikille kommenteistanne! Tänään pistin aktiivisille kommenttien jättäjille ja muutamalle muullekin kuoren postiin sekalaisine kortteineen.

Oli siinä ihmeen iso työ, kun pläräilee listoja ja selailee kortteja ees-taas, jotta useammalle löytyisi sopivaa. Välillä katkesi ajatus ja ehdin jo unohtaa, mitä joku keräsi ja joidenkin kohteet menivät sekaisin, minkä jälkeen vaihtelin kortteja pinosta toiseen. Varsinainen sähläri täällä siis, joten älkää ihmetelkö, jos tulee jotain muuta kuin mitä luulisitte tulevan (ai niin, ja anteeksi ne kökkökuoret!).

Pinossa oli eniten joulukortteja, eikä oikeastaan montakaan signeerattua korttia, mitä useimmat keräävät, joten siinä mielessä saalis oli vähän laiha. Mutta ajatushan se on tärkein, eikö niin?

Sain ihanaa postia tänään, kun rakas tyttäreni lähetti minulle kuoren. Ihan mainio juttu, kun hän on niin ollut hengessä mukana ja seuraillut harrastukseni kehittymistä, että jo ostaa kirppikseltä kolme vanhaa puutarha-aiheista korttia minulle. Ja pisti vielä postitse tulemaan vaikka asutaan vain muutaman kilometrin päässä toisistamme. :)


Kirjeessään hän toteaa, että puutarhan voi ainakin kuvitella lymyilevän jossain tyttöjen taustalla.

Olisi tosi kiinnostunut tietämään, kuka on taiteilija. Tietäisikö joku teistä, jotka täällä käväisette?

JK. Taiteilija on ilmeisesti Marianne Trygg (kiitos Sanna!)

perjantaina, maaliskuuta 23, 2012

Korttivarastot kasvavat

Yhtenä päivänä juttelimme niitä-näitä tyttöserkun kanssa, kunnes hän kertoi siivonneensa kaappeja ja laittaneensa valokuvia järjestykseen. Jotain kortteja hän kertoi samalla kasanneensa muovipussiin roskiin vietäväksi. "Et heitä mitään kortteja roskiin!" kiljaisin niin, että serkkuparka säikähti. Siitä hyvästä sain kutsun tulla pläräämään kaikki kortit läpi.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsiin käsiksi isompaan määrään kortteja yhdellä kertaa ja se olikin mukavaa puuhaa. Laittelin kortteja kahteen pinoon: hyväksytyt ja hylätyt. En nimittäin halunnut kaikkia kortteja vaan ainoastaan ne, jotka sopivat omiin kokoelmiin ja ne, joiden arvelin käyvän kaupaksi vaihtokortteina. Vaikka otin vain ehkä neljäsosan korteista, niitä tuli silti ihan soma pino. Alla näkyy osa korteista, 'omat' korttini olin jo nyppinyt pois ennen kuvan ottoa.


Vähitellen on tullut tunne, että kortteja alkaa olla jo liikaa enkä tykkää suurista määristä ylimääräisiä kortteja. Vaikka joskus ajattelin, että korttikeräily on mukavaa, kun se ei vie paljon tilaa, niin nyt olen alkanut huomata, että olin väärässä. Pidemmän päälle ne vievät kyllä tilaa.

Koska en viitsi/halua/jaksa skannata kaikkia vaihtokortteihin, aion ihan ensimmäiseksi etsiä kasasta jotain tutuille korttirinkiläisille; sen verran kuin löytyy sopivia kortteja heidän kokoelmiinsa. Siis heille, jotka käyvät täällä kommentoimassa. Ja varsinkin heille, jotka jättävät tähän nyt kommentin. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Korttien hankinnan kanavia

Keräilijöillä on erilaisia tapoja hankkia keräilykohteitaan ja varmasti vaikka kuinka paljon erilaisia kanavia. Joskus olisi kiva kuulla, miten korttikeräilijät tekevät hankintoja kokoelmaansa. Aika uutena harrastajana olen kulkenut tuntosarvet herkkinä keräämässä tietoa ja kokemuksia tässä uudessa maailmassa.

Olen löytänyt vakiokirppikset, jotka käyn aika ajoin katsastamassa. Ostan myös jonkin verran systeemi.netistä (halvempaa) ja huuto.netistä (kalliimpaa) etenkin silloin, jos joku kohteisiini sopiva ehdoton ihanuus osuu kohdalle.

Sitten on ollut tämä korttien vaihtorinki, josta kirjoitin viime postauksessa, ja josta käytiin hyvää keskustelua kommenttien puolella. Rinkiläisiltä on joskus tipahtanut yllättävä korttikuori, josta on yleensä ainakin jokunen sopiva kortti löytynyt kokoelmaa täydentämään.

Aivan uusi maailma avautui siinä vaiheessa, kun skannasin kaikenlaisia ylimääräisiä kortteja picasan verkkoalbumiin vaihtokorteiksi. Ei kulunut kauaakaan, kun ensimmäiset tiedustelut ulkomailta tuli tyyliin "Can we swap?". Eri maiden korttikeräilijät nimittäin seuraavat picasan kuvagallerioita sillä mielellä, että sieltä löytyisi vaihtokavereita ja -mahdollisuuksia. Etenkin venäläiset näyttäisivät olevan aktiivisia siinä. Ensimmäisten kyselyjen jälkeen muutinkin kaikkien korttikansioitteni nimet englanninkielisiksi, sillä onhan se mukavampaa, että kansainväliset vierailijat ymmärtävät aatoksiani. Ja kaikki suomalaiset vierailijathan toki ymmärtävät englantia, joten sekään ei haitannut muutoksen tekemistä.

Tällä viikolla sain sitten mainion kirjeen Venäjän kaukoidästä. Kuoressa oli kortteja, jotka olin valinnut lähettäjän galleriasta.


Aika erikoista muuten, että tuossa on yksi Rudolf Koivunkin kortti. Enpä olisi osannut aavistaa, että saan kokoelmaani kotimaisen kortin tuhansien kilometrien takaa!
Lähetin hänelle saman verran kortteja, jotka hän oli valinnut minun galleriastani. Sinne asti posti ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt...

Eräs bulgarialainen nuori nainen puolestaan otti yhteyttä, kun näki kansioistani, että kerään lapsenlapselleni junakuvia. Hän viestitti, että hänellä olisi kiva junakuva, jonka voisi lähettää minulle. Olemme sen jälkeen olleet säännöllisesti yhteydessä keskustellen niitä näitä - aivan kuten ennen muinoin kirjeenvaihtokavereiden kanssa. Tietysti olemme myös vaihdelleet kortteja.

Tässä vaiheessa voin sanoa, että keräilyn laajeneminen ulkomaille on melkein parasta tässä keräilyharrastuksessa. Ensinnäkin on mukavaa tutustua muihin kulttuureihin ja samalla tulee hiottua jo ruostunutta englanninkieltä. Toiseksi, pidän siitä rehdistä vaihtamismentaliteetista, mikä vallitsee: "valitse kymmenen korttia minulta ja minä valitsen kymmenen korttia sinulta". Kumpikin saa juuri sitä, mitä haluaa eikä tule turhia pettymyksiä - paitsi siinä tapauksessa, että postinkulku pettää ja lähetys katoaa kokonaan. Sellainenkin tapaus on jo ehtinyt sattua melko pienen ajan kuluessa. Mutta siihen on kai vain sopeuduttava. Ainakin tuntuu, että nuo vaihtokaverit ottavat menetykset aika tyynesti. Tai ehkä he ovat vain kovin hyvätapaisia...

Olisi mukava kuulla, millaisia kanavia te korttikeräilijät käytätte, kun täydennätte kokoelmaanne.

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Ystävänpäivä


Uutisten mukaan ystävänpäivä on vakiintunut joulun jälkeen toiseksi vilkkaimmaksi korttipäiväksi Suomessa. Itse olen mukana korttien vaihtoringissä, eli yhteisössä, jossa postikortit ovat kaveruuden yhteinen tekijä. Niinpä on selvää, että korttikaverit lähettävät ystävänpäiväkortteja toisilleen. Vai onko?

Lähetin tälle ryhmälle tänä vuonna 11 korttia, neljä vähemmän kuin vuosi sitten. Aika omituista toimintaa, kun ringin nimilista on kuitenkin kasvanut.

Viime vuonna sain ihania ystävänpäivätervehdyksiä saman verran kuin tällä kertaa lähetin. Tänä vuonna sain viisi. On se pettymys, vaikka miten päin ajattelisi.

Onko koko korttirinki kuivumassa kokoon? Nimiä tulee lisää, mutta aktiivisten joukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Miksi niitä nimiä on niin paljon listalla? Odottavatko passiivit, että kortteja tulee, kun on itse ihan hiljaa? On ikäänkuin laskenut koukut veteen, että jospa joku kuitenkin tarttuisi siihen. Ja on tietysti joku uusi tarttunut ja pistänyt korttipostia. Mutta eikö kalastelijoita edes vähän nolota olla vain vastaanottajana? Voi tietysti olla, että olen ymmärtänyt koko toiminnan idean väärin.

Nuo viisi, jotka sain, olivat mitä ihanimpia, ja lähettäjistä Sinikka ja Paula laittoivat oikein isomman kuoren. Laitan tähän Paulalta tulleen aivan superihanan kortin, joka on ilahduttanut minua koko päivän.

Uskomatonta kyllä, että olen nähnyt tämän kortin kaupan telineessä, mutta en huomannut noita otuksia, jotka ovat tuoleilla istumassa. Mainio kortti fantasiapuutarhaani!

Kiitos kaikille teille, jotka laitoitte ystävänpäivätervehdyksen!


JK. Sainkin seuraavana päivänä postia vielä kahdelta rinkiläiseltä, mikä ilahdutti kovasti!

tiistaina, helmikuuta 07, 2012

Alttarikortit


Onko muille käynyt niin, että ihastuu johonkin postikorttiin niin paljon, että pitää sitä esillä, melkeinpä silmiensä tasolla päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen? Minulla on ollut sellainen tapa aina. Eikä se liity millään tapaa postikorttien keräilyyn.

Joskus kortti muistuttaa jostain asiasta, joskus siinä on joku mainio ajatus. Tai ehkä siinä on silmiä hivelevä kuva tai kauniit värit. Olen huomannut, että omalla "alttarikortillani" ei ole mitään kaavaa. Se on vain jostain syystä kolahtanut.

Vuoden tai ehkä parikin oli silmieni tasalla, tuossa tietokoneen ruudun yläpuolella, tämä kortti.



"Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään." Tässä kortissa minua ei liikauttanut kuvitus millään tavalla. En itse asiassa pidä tuollaisesta utuisesta tyylistä. Mutta tuo ajatus: täysin voittamaton! Tämä kortti oli paikallaan ehkä kaksi vuotta muistuttamassa, että minulta ei puutu mitään. Kun joskus tunsin oloni yksinäiseksi, kurjaksi tai muuten vaan onnettomaksi, havahduin, kun luin tekstin. Niin tosiaan, minullahan on puutarhani ja kirjani. Pää pystyyn!

Vaikka tuo kortti niin pitkään tuntui täydelliseltä, niin jossain vaiheessa sen päälle napsahti uusi kortti.


"Tarvitsen vain rakkautta mutta satunnainen suklaapalakaan ei ole pahasta." Nauroin, kun näin kortin ensimmäisen kerran. Se kolahti niin hyvin. Niin, myönnän, että siinä puhutaan satunnaisesta suklaapalasta ei suklaa-addiktiosta. Silti tuo lause minun silmissäni antaa luvan antautua tuolle syntiselle herkulle. Sitäpaitsi pidän kortin väristä, nam!

Kun sain seuraavan kortin, se asettui suklaan päälle (mutta suklaakortti on siellä alla, voin koska tahansa hakea sieltä lohtua).


Se vain on niin kaunis! Siinä on valoa, herkkyyttä, rauhaa sekä kauniita värejä ja muotoja. Ja siinä on kesä, mitä aina talvella odotan. On ihanaa tulla koneelle, kun ensimmäisenä silmiin osuu tuo kuva.

Minulla on yksi kortti myös kirjanmerkkinä. Meinasin senkin laittaa tänne, mutta kuvankäsittely vähän epäonnistui, joten se saa nyt jäädä. Sen sijaan laitan kuvan sellaisesta kortista, joka nojailee keittiön pöydällä milloin maljakkoa, milloin kynttilänjalkaa vasten. Se on tullut jonkun korttilähetyksen mukana, mutta nyt en muista mistä.


Aika häkellyttävä teksti, vai kuinka? Ainakin minulle se on sitä ja todellakin, luen sen joka päivä uudestaan. Ja joka kerta pysähdyn ja mietin ja yritän oppia. Olen varma, että en vieläkään ole oppinut, mutta jos se on siinä joka päivä, niin ehkä vielä opin. En tiedä, mutta toivon niin.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Hopeinen sydänkaulakoru


Koru on mustassa nauhassa kauniisti taivuteltu hopeasydän. Sydämen korkeus on 1,8 cm. Leima on aika epäselvä, mutta mielestäni siinä lukee 925.




Hopeasydämen hinta on 6,50 euroa.


keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

Metallia


Vaihdoin blogin jouluisen yläkuvan täysin toisen tyyppiseen. Edellinen kuva oli pehmo ja herttainen pitseineen ja vaaleine posliiniesineineen. Nyt kuva on silkkaa terästä. Tai no, jos ei terästä niin ainakin metallia.


Kuvassa etualalla on pari tosi vanhaa metallilautasta. Pienempi (halkaisija 14 cm) on aika tummunut. Siinä on kirjaimet N.F.S.N.S. Mitä lie tarkoittaa? Toisesta lautasesta (halkaisija 18 cm) on tässä vähän lähikuvaa.


Siinä on ihan sama kirjainyhdistelmä. Kulunut mutta kaunis, minusta. Joku toinen voi ajatella, että kamalaa romua.

Taustalla on kaksi tinamaljaa, joista ainakin toinen on ollut myytävänä, ja lopulta halukas ostajakin löytyi. En enää muista, olenko toista yrittänyt kaupata. Ehkä en, koska se on koko ajan tuossa ikkunalaudalla katseltavana. Maljakko on ollut monetkin kerrat esillä, mutta viimein vein sen kierrätykseen.

Tuota kynttilänjalkaa en ole tainnut kaupata ja nyt se onkin minulla itsellä käytössä. Siinä on jotain niin nättiä, että katse kääntyy siihen koko ajan uudelleen.

Ehkä kuitenkin myyn sen, jos joku ehdottomasti haluaa :)

lauantaina, tammikuuta 07, 2012

Lahjayllätyksistä


Joulu loppui loppiaiseen. Muistinkin nyt, että minulla oli tarkoitus laittaa tänne muutama kuva parista tyttärelle antamastani joululahjasta. Alla on kuva koko lahjakokonaisuudesta.



Kaikki lähti tästä herttaisesta Arabian Faenza-kupista, jonka löysin kirppikseltä jo kesällä. Totesin, että tuo kukkakuvio on täydellisesti tyttäreni makuun. Ostin sen, vaikka vielä silloin en tiennyt mitä sillä teen, ja pistin kätköön. Kuppi muhi mielessäni, kunnes välähti, että ostan siihen mukaan kahvintuoksuisia kynttilöitä.

Olin sitten eräänä iltana ystävättäreni luona ja sain luvan ihan itse käydä kaapilla hakemassa pullalautasen. Käteeni sattui Faenzan pullalautanen! Haukoin henkeäni ja änkytin, että olen juuri ostanut kyseisen kuppiparin, enkä tiennyt lainkaan, millainen pullalautanen siihen kuuluu. Ystävättäreni tokaisi samantien "saat sen, se on ainoa kappale, joka on jäänyt vanhasta kalustosta, enkä tarvitse sitä".

Se on niitä joulun ihmeitä. Niin sain tosi kauniin lahjan, jota täydensin vielä kukkapannulapulla. Pieni harmi oli, että en löytänyt ruskeaa puuvillalankaa, jolloin lahja olisi ollut täydellinen.


Faenzan Ruskeakukka -koristeen suunnitteli Inkeri Leivo (1944-2010) ja se oli Arabian tuotannossa 1973-1979. Kuulin, että tyttäreni pitää nyt kuppia kuin kukkaa kämmenellä. Se on tarkoitettu vain omiin hemmottelutilanteisiin, eikä edes lapsenlapseni saa koskea siihen.

Toinen lahjani oli tämä karkkipaketti, joka oli kääritty lisäksi sellofaaniin. Tytär katsoi vähän nyrpeänä ja kertoi jälkeenpäin ajatelleensa pettyneenä "vain pahoja karkkeja". Kehotin häntä avaamaan koko paketin ja siitäkös riemu syntyi!


Karkkien keskelle olin piilottanut Iittalan Kivi-tuikun, joita tytär keräilee erilaisissa väreissä.


Pikku yllärit kuuluvat mielestäni jouluun. Sellaiselle, joka osaa niistä iloita aidosti, niitä on yhtä mukava järjestää kuin itse olla vastaanottajana.

torstaina, tammikuuta 05, 2012

Lankeemuksia ja korttiposteja


Piipahdin pitkästä aikaa lähikirppiksellä. Siellä olikin hulinat. Olivatko ihmiset tuoneet myyntiin ei-toivottuja joululahjojaan, vai mikä oli syynä siihen, että pöydät notkuivat tavaraa? Minäkin sitten tietysti lankesin. Mutta ihan vähän vain...

Löysin kiiltokuvia 50 sentillä. Koska ne olivat niin kauniita, ne oli pakko ottaa, vaikka en edes kerää kiiltokuvia enää. Ehkä tuo kiiltokuvista hurmaantuminen ei katoa koskaan, kun sen on lapsuudessa ensi kerran kokenut.

Muistan, että tyttösenä arvostin korkealle kaikki ovaalissa olevat kuvat. Mikä niissä oli? Arvokkuutta? Loistokkuutta? Vai korostiko ovaali jotain määrittämätöntä erityisyyttä?


Kauneimpia silmissäni ovat aina olleet ruusut ja linnut. Edelleen ne vetoavat.


Kuvat ovat surkeat, kun ne piti ottaa sähkövalon loisteessa ssa, mutta ehkä ne silti vähän kertovat.

Ei tässä vielä kaikki. Ostin lisäksi rasian, aivan kuin ei niitä olisi ennestään ihan riittävästi. Mutta kun tässä rasiassa luki CARTE POSTALE, niin se aivan pakosti kiinnitti huomioni. Uusvanha sinkkirasia, jonka kannessa on postimerkki ja leima ja jouluinen kuva. Niinpä heti ajattelin, että siinähän voi säilyttää vaikkapa ihanimpia joulukortteja!

Eikö tällainen rasia ole aivan välttämätön?

Siitä tulikin mieleeni, että sain monia ihania joulukortteja rinkiläisiltä. Lähetin itse 22:lle, ja heistä18 lähetti kortteja minulle, joten ihan kelpo vaihto. Maaritilla, Marittalla, Paulalla ja Sarilla oli ilmeisesti todellinen joulumieli, kun lähettivät oikein kuorikaupalla ihania kortteja. Suuret kiitokset niistä!

Mutta mitkä joulukortit olivat ihanimmat, kun kaikki olivat ihania? Ja kun mieli tekee jonkun kortin kuva laittaa tänne, kun ei kaikkia kuitenkaan. Mutta lopulta - eikö ihanimmiksi nouse ne, jotka sopivat keräilykohteisiin?

Sannalta Pirkko Kanervan kuva Kansallisteatterista. Pidän todella paljon näistä Kanervan kaupunkikuvista ja olin sattumalta ostanut neljä muuta itselleni ennen joulua. Kuin pisteenä ii:n päälle tuli vielä tämä joka puuttui.

Maaritilta ja Sinikalta Marit Björnegranin suloisen naivistiset kaupunkikuvat. Nämä kaksi kuvaa ovat kuin kaksoset, enkä nyt muista kumpi tuli kummalta, mutta mahtavan hyvä tuuri, että olivat erilaiset!



Huomenna lähtee joulukuusi ulos ja ehkä joulukortitkin siirtyvät sivuun. Aletaan vähitellen elää joulujen välistä aikaa, joka toivottavasti on hyvä meille kaikille.

Leppoisaa loppiaista!