Metallia

Vaihdoin blogin jouluisen yläkuvan täysin toisen tyyppiseen. Edellinen kuva oli pehmo ja herttainen pitseineen ja vaaleine posliiniesineineen. Nyt kuva on silkkaa terästä. Tai no, jos ei terästä niin ainakin metallia.

Kuvassa etualalla on pari tosi vanhaa metallilautasta. Pienempi (halkaisija 14 cm) on aika tummunut. Siinä on kirjaimet N.F.S.N.S. Mitä lie tarkoittaa? Toisesta lautasesta (halkaisija 18 cm) on tässä vähän lähikuvaa.


Siinä on ihan sama kirjainyhdistelmä. Kulunut mutta kaunis, minusta. Joku toinen voi ajatella, että kamalaa romua.

Taustalla on kaksi tinamaljaa, joista ainakin toinen on ollut myytävänä, ja lopulta halukas ostajakin löytyi. En enää muista, olenko toista yrittänyt kaupata. Ehkä en, koska se on koko ajan tuossa ikkunalaudalla katseltavana. Maljakko on ollut monetkin kerrat esillä, mutta viimein vein sen kierrätykseen.

Tuota kynttilänjalkaa en ole tainnut kaupata ja nyt se onkin minulla itsellä käytössä. Siinä on jotain niin nättiä, että katse kääntyy siihen koko ajan uudelleen.

Ehkä kuitenkin myyn sen, jos joku ehdottomasti haluaa :)

Lahjayllätyksistä

Joulu loppui loppiaiseen. Muistinkin nyt, että minulla oli tarkoitus laittaa tänne muutama kuva parista tyttärelle antamastani joululahjasta. Alla on kuva koko lahjakokonaisuudesta.

Kaikki lähti tästä herttaisesta Arabian Faenza-kupista, jonka löysin kirppikseltä jo kesällä. Totesin, että tuo kukkakuvio on täydellisesti tyttäreni makuun. Ostin sen, vaikka vielä silloin en tiennyt mitä sillä teen, ja pistin kätköön. Kuppi muhi mielessäni, kunnes välähti, että ostan siihen mukaan kahvintuoksuisia kynttilöitä.

Olin sitten eräänä iltana ystävättäreni luona ja sain luvan ihan itse käydä kaapilla hakemassa pullalautasen. Käteeni sattui Faenzan pullalautanen! Haukoin henkeäni ja änkytin, että olen juuri ostanut kyseisen kuppiparin, enkä tiennyt lainkaan, millainen pullalautanen siihen kuuluu. Ystävättäreni tokaisi samantien "saat sen, se on ainoa kappale, joka on jäänyt vanhasta kalustosta, enkä tarvitse sitä".

Se on niitä joulun ihmeitä. Niin sain tosi kauniin lahjan, jota täydensin vielä kukkapannulapulla. Pieni harmi oli, että en löytänyt ruskeaa puuvillalankaa, jolloin lahja olisi ollut täydellinen.


Faenzan Ruskeakukka -koristeen suunnitteli Inkeri Leivo (1944-2010) ja se oli Arabian tuotannossa 1973-1979. Kuulin, että tyttäreni pitää nyt kuppia kuin kukkaa kämmenellä. Se on tarkoitettu vain omiin hemmottelutilanteisiin, eikä edes lapsenlapseni saa koskea siihen.

Toinen lahjani oli tämä karkkipaketti, joka oli kääritty lisäksi sellofaaniin. Tytär katsoi vähän nyrpeänä ja kertoi jälkeenpäin ajatelleensa pettyneenä "vain pahoja karkkeja". Kehotin häntä avaamaan koko paketin ja siitäkös riemu syntyi!


Karkkien keskelle olin piilottanut Iittalan Kivi-tuikun, joita tytär keräilee erilaisissa väreissä.


Pikku yllärit kuuluvat mielestäni jouluun. Sellaiselle, joka osaa niistä iloita aidosti, niitä on yhtä mukava järjestää kuin itse olla vastaanottajana.

Lankeemuksia ja korttiposteja

Piipahdin pitkästä aikaa lähikirppiksellä. Siellä olikin hulinat. Olivatko ihmiset tuoneet myyntiin ei-toivottuja joululahjojaan, vai mikä oli syynä siihen, että pöydät notkuivat tavaraa? Minäkin sitten tietysti lankesin. Mutta ihan vähän vain...

Löysin kiiltokuvia 50 sentillä. Koska ne olivat niin kauniita, ne oli pakko ottaa, vaikka en edes kerää kiiltokuvia enää. Ehkä tuo kiiltokuvista hurmaantuminen ei katoa koskaan, kun sen on lapsuudessa ensi kerran kokenut.

Muistan, että tyttösenä arvostin korkealle kaikki ovaalissa olevat kuvat. Mikä niissä oli? Arvokkuutta? Loistokkuutta? Vai korostiko ovaali jotain määrittämätöntä erityisyyttä?

Kauneimpia silmissäni ovat aina olleet ruusut ja linnut. Edelleen ne vetoavat.

Kuvat ovat surkeat, kun ne piti ottaa sähkövalon loisteessa ssa, mutta ehkä ne silti vähän kertovat.

Ei tässä vielä kaikki. Ostin lisäksi rasian, aivan kuin ei niitä olisi ennestään ihan riittävästi. Mutta kun tässä rasiassa luki CARTE POSTALE, niin se aivan pakosti kiinnitti huomioni. Uusvanha sinkkirasia, jonka kannessa on postimerkki ja leima ja jouluinen kuva. Niinpä heti ajattelin, että siinähän voi säilyttää vaikkapa ihanimpia joulukortteja!

Eikö tällainen rasia ole aivan välttämätön?

Siitä tulikin mieleeni, että sain monia ihania joulukortteja rinkiläisiltä. Lähetin itse 22:lle, ja heistä18 lähetti kortteja minulle, joten ihan kelpo vaihto. Maaritilla, Marittalla, Paulalla ja Sarilla oli ilmeisesti todellinen joulumieli, kun lähettivät oikein kuorikaupalla ihania kortteja. Suuret kiitokset niistä!

Mutta mitkä joulukortit olivat ihanimmat, kun kaikki olivat ihania? Ja kun mieli tekee jonkun kortin kuva laittaa tänne, kun ei kaikkia kuitenkaan. Mutta lopulta - eikö ihanimmiksi nouse ne, jotka sopivat keräilykohteisiin?

Sannalta Pirkko Kanervan kuva Kansallisteatterista. Pidän todella paljon näistä Kanervan kaupunkikuvista ja olin sattumalta ostanut neljä muuta itselleni ennen joulua. Kuin pisteenä ii:n päälle tuli vielä tämä joka puuttui.

Maaritilta ja Sinikalta Marit Björnegranin suloisen naivistiset kaupunkikuvat. Nämä kaksi kuvaa ovat kuin kaksoset, enkä nyt muista kumpi tuli kummalta, mutta mahtavan hyvä tuuri, että olivat erilaiset!

Huomenna lähtee joulukuusi ulos ja ehkä joulukortitkin siirtyvät sivuun. Aletaan vähitellen elää joulujen välistä aikaa, joka toivottavasti on hyvä meille kaikille.

Leppoisaa loppiaista!