keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Vuoden loppuun kortteja

Korttivarannot ovat kasvaneet syksyn aikana. Kiitos siitä kuuluu suurelta osin korttirinkiläisille. Varsinkin syyskuu oli antoisa: taisin saada peräti kolme muhkeaa korttilähetystä. Jatkoa seurasi marraskuussa, jolloin tuli lisää lähetyksiä. Sitten tulikin jo joulukuu ja sain rinkiläisiltä joulukortteja.

KIITOS tulee tässä vielä kerran kaikille!

 Ulla S:ltä

Maaritilta 

Siniltä

Korttikeräily on kiehtovaa, kun se muuttuu ja laajenee. Minäkin aloitin pääasiassa puutarhakorttien keräilyllä, mutta vähitellen olen alkanut kerätä uusia aiheita. Siinä taitaa käydä niin, että alkaa pitää joistakin kuvista, vaikka niitä ei kerääkään. Yhtäkkiä huomaan, että niissä pitämissäni korteissani on jokin yhteinen piirre. Tuosta ahaa-elämyksestä saattaa sitten johtua, että alkaa pikkuhiljaa pistää talteen kortteja, joissa on kyseistä aihetta. Jossain vaiheessa siitä tuleekin keräilykohde.

Yksi näitä uudempia aiheitani ovat muhvit. Ulla S:ltä sain kiehtovan kauniin kortin, joka inspiroi keräämään aihetta entistä innokkaammin.


Marraskuussa sain korttiringin entiseltä vetäjältä, Kiniltä, muhkean korttilähetyksen.


Alkuvuodesta mietin, onko korttirinki enää toiminnassa lainkaan, kun vetäjä vaihtui, eikä päivityksiä tapahtunut aikoihin. Sitten selvisikin, että ryhmä toimii enemmän Facebookissa. Minulta oli tuo tieto mennyt kokonaan ohi. Onneksi kuitenkin myös "vanhanmallinen" rinki heräsi eloon. Onneksi - ainakin minun kannaltani - sillä niin upeita kortteja olen rinkiläisiltä sitä kautta saanut!

Joulun lähestyessä kirjoittelin traditionaalisesti kortteja joillekin rinkiläisille, kymmenen yhteensä. Melkein saman verran joulun toivotuksia sain heiltäpäin. Kiitos tosi paljon teille!

Laitan tähän lopuksi muutaman kauniin ja keräilyaiheisiini sopivan joulukortin näytille.

Kaarina Toivanen: Joulun ainekset (Sarilta) 

 Titti Gnosspeliuksen raikkaan punainen joulukylä (Siniltä)

Englantilainen postimerkki 1997, kuvitus Mark Thomas (Ulla S:ltä)

Aika erikoinen tuo alimmainen kuunsirppikortti, pidän sitä suorastaan aarteena!

Tässä kaikki tällä erää. Keräilyt jatkukoot ensi vuonna, eikö niin?

Oikein onnellista ja korttirikasta Uutta Vuotta 2015 kaikille!

perjantaina, marraskuuta 28, 2014

Takaisin Killinkoskelle ja MLP:n näyttelytilaan

Jotkut innokkaimmat korttikeräilijät ehkä arvasivatkin, miksi halusin vielä palata Killinkoskelle. Syynä on tietysti taiteilija Marjaliisa Pitkäranta (signeerasi myös kirjainlyhenteellä MLP), jonka syntymäkunta se on. Hän asui siellä myös viimeiset elinvuotensa.

Hän oli vapaa taiteilija 1970-luvulta lähtien, ja kuvitti oppi- ja satukirjoja. Lisäksi syntyi parisen tuhatta postikorttia. Epäilen, ettei yksikään suomalainen postikorttien vastaanottaja ole voinut olla näkemättä joitakin hänen joulukorteistaan. Niiden kustantajina kun ovat toimineet sellaiset hyväntekeväisyysjärjestöt kuten Invalidiliitto, Kuulonhuoltoliitto ja Näkövammaisten liitto.

Hänen joulukorttinsa tai ihmishahmonsa eivät kuulu suosikkeihini, mutta kasvit, eläimet ja satuolennot ovat hellyttäviä ja sympaattisia.



Kun MLP muutti Killinkoskelle 1996, hän ryhtyi työskentelemään yhdessä Kyläyhdistyksen kanssa vanhan nauhatehtaan kunnostamiseksi. Hän luonnoksensa kylän ”muistopatsaaksi” on nykyisin tehtaan kahvilan seinällä. Hahmot ovat Killi jättiläinen ja Killi koskenhaltija.


Siellä patsas nyt on tehdasrakennuksen edessä, hieman toisennäköisenä tosin.


Itselleen Marjaliisa järjesti Killinkosken Wanhan Tehtaan yläkertaan kesä-ateljeen, ja se on toiminut siitä lähtien myös näyttelytilana. MLP:n ateljee Killinkoskella on yhtä sympaattinen kuin hänen eläinpiirroksensa. Katse lepäsi kauniiden esineiden ja suloisten piirroshahmojen keskellä.




Näyttelyn olivat koonneet hänen tyttärensä Lea ja Sanna, jotka ovat myös Marja-Liisa Pitkärannan säätiön hallituksessa. Säätiön kotisivut löytyvät täältä.

Korttikeräilijät ovat perustaneet myös MLP:n fani-kerhon. Faneja on yli 300, mutta en ihmettelisi, vaikka hänen piirroksiaan keräilisi useampikin kiinnostunut.


Hei korttikeräilijät, herkutellaan Marjaliisa Pitkärannan kuvien parissa!

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2014

Killinkoski ja Linda Peltola

Päädyin lomareissulla poikkeamaan Hämeen pohjoisimpaan kylään Virroilla, Killinkoskelle. Hauska nimi, jota en ollut ennen kuullutkaan. Kylä on pieni, siellä on kauppa ja kaksi päivää viikossa auki oleva pankki. Juurikaan muuta ei äkkipäätä katsoen näyttäisi olevankaan, kunnes saapuu vanhalle nauhatehtaalle.

Kyläyhdistys on kehittänyt vanhan P.G. Holmin nauhatehtaan rakennukset kiinnostavaksi vierailukohteeksi. Sieltä löytyy Nauhateollisuusmuseo massiivisine kutomakoneineen, Suomen kameramuseo vanhoine kameroineen ja oheislaitteineen, entisajan valokuvaamo, kirpputorihalli ja VPK:n wanhan palokaluston näyttely. Kalleriassa on vaihtuvia näyttelyitä ja vanhoilla leluilla on toisaalla rakennuksessa pysyvä näyttely. 

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pihapiirissä oli peräkonttikirppis sekä sisätiloissa kortti- ja keräilytapahtuma, joka kiinnosti korttikeräilijöitä. Retkahdin selailemaan kortteja ja ostinkin muutaman Rudolf Koivun kortin.

Wanhan tehtaan puistoalueella olevassa punaisessa, entisessä tallimestarin mökissä, oli koko heinäkuun ajan Linda Peltolan keiju- ja fantasia-aiheinen kesänäyttely. Suuntasin sinne.


Keijumökin seinillä oli kehystettyjä taidejulisteita, joista useat olivat keijukuvia, mutta lisäksi löytyi paljon kissoja. Valo ei oikein riittänyt kuvaamiseen ja siksi kuvat ovat epätarkkoja.



Korttitelineeltä tuli valittua muutamia kortteja mukaan.




Museoalueen kahvilassa koitti hauska yllätys. Sen seinillä oli isoja Linda Peltolan maalauksia, jotka hän on jo toistakymmentä vuotta sitten tehnyt tätä kahvilaa varten. Vasta silloin minulle selvisi, että Killinkoski on hänen kotikylänsä, jossa hän myös toimii aktiivisesti.


Vanha kone, jota olin aiemmin ihaillut museossa (ja pian surkutellut, etten ottanut siitä kuvaa), löytyi kahvilasta ikuistettuna maalaukseen.


Myöhemmin googlasin Linda Peltolan ja selvisi, että hän on myös innokas puutarhaharrastaja. Löysin Keijumökissä yhden puutarha-aiheisen kortin, joka sopii omaan kokoelmaani. Etsiskelin lisääkin, mutta en löytänyt ja pähkäilin mielessäni, miksi vain yksi kortti siitä aiheesta. Mutta ehkäpä hän on vasta aloittelemassa puutarhakuvien tekoa. Toivoa sopii.


Löysin netistä myös hänen puutarhabloginsa Romppalan, josta käy ilmi, että yllä oleva kuva on hänen omasta puutarhastaan Killinkoskella.

Mielenkiintoisessa kylässä tuli eteen toinenkin korttikeräilijöitä kiinnostava aihe, josta myöhemmin lisää.

lauantaina, toukokuuta 17, 2014

Naiskuvaajien otoksia

Viime postauksen tein Signe Branderin syntymäpäivänä ja mainitsin, että hänen aikanaan, eli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa naisvalokuvaajia oli useampia. Mutta miten paljon heitä oli?

Kävin läpi vanhoja visiittikorttejani ja poimin sieltä kaikki ne, joissa kuvaamon nimessä esiintyi naisen nimi. Löysin kortteja ympäri Suomea:

Anna Elfvengrén, Tampere
Elise Kaarola, Käkisalmi
Wivi Arnos, Turku
Anna Blomberg, Porvoo
Ina Roos, Helsinki
Natalia Linsën, Porvoo
Maria Hirn, Turku
Fanny Hjelm, Kotka
Ina Liljeqvist, Oulu
Sofia Hjerpe, Laihia
Julia Widgrën, Vaasa
Marie Höegh, Hanko
Betty Paqvalén, Joensuu
Tyyne Böök, Helsinki

Edellä olevista nimistä löysin Suomen valokuvataiteen museon sivulta Julia Widgrénin (1842-1917). Hänellä oli pitkä ja menestyksekäs ura Vaasassa, jossa toimi ateljeekuvaajana 1866-1904. Hänen kuvaamonsa oli erittäin suosittu ja sillä oli haaraliikkeitä muillakin paikkakunnilla. 

Minulle on yllätys, että nainen saattoi tuohon aikaan olla niin itsenäinen, että hänellä oli oma ateljee, jossa valokuvata asiakkaita. Mutta valokuvaajan työtä pidettiin käsityöläisammattina, minkä vuoksi valokuvaamossa työskentely oli naiselle säädyllinen tapa ansaita elatuksensa. Niinpä naisvalokuvaajia löytyi useista sen ajan kuvaamoista, joten heitä lienee ollut monia.

Seuraavassa on naiskuvaajien otoksia visiittikorteissani. Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla on em. Julia Widgrénin otos. Keskellä olevassa Sofia Hjerpen kuvassa huvitti sen pienuus – onhan se Laihialta!


Kun jossain kuvassa näkyy henkilön nimi, se ilahduttaa kuten tamperelaisen Anna Elfvengrénin ottamassa kuvassa Emma Wirtanen.




Seuraavassa kuvassa keskellä olevan naisen on kuvannut Ina Roos Helsingissä. Kuvan takana kerrotaan, että hän on ingeriörskan Ina Strömberg.


Wivi Arnoksen ottama lapsikuva on terävä ja hyvälaatuinen.


Elise Kaarolan Käkisalmella ottamassa kuvassa on isä ja 10-vuotias poika. Kuvan takana lukee: Juho Kokko med yngsta barnet Ukko Pentti Kalervo Kokko. 10 åring


Seuraava kuva on porvoolaisen Anna Blombergin ottama hailakka kuva, jota on ehkä käytetty jossain virallisesti, sillä siinä on nähtävissä ilmeisesti poliisin leimaa. Etunimi on epäselvä, mutta todennäköisesti kuvassa on Ellen Bärlund vuonna 1893.


Tyyne Böökin kuvan nainen (alla) on Cecilia Sjöblom (Winter).


Kaikkia kuvia voi kysellä minulta, jos kiinnostaa. Olisi iloinen asia, jos joku vaikkapa löytäisi täältä esi-isänsä tai -äitinsä!

tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Signe Brander tänään

Tänään on Signe Branderin syntymäpäivä, hän oli syntynyt vuonna 1869. Onko hän Suomen varhaisista naisvalokuvaajista kuuluisin? Tällaiselle tavalliselle kuvien ihailijalle, kuten minä, ei tule mieleen muita naisnimiä, vaikka naiskuvaajia olikin aikanaan useampia.

Taiteellisesti lahjakkaalla Signe Branderilla oli piirustuksenopettajan tutkinto ja hän harrasti maalaamista. Oman alansa hän löysi kuitenkin valokuvauksesta. Hän työskenteli aluksi ateljeekuvaajana, ensin Savonlinnassa ja myöhemmin Helsingissä, jossa hänellä oli oma ateljee, Helikon. Ateljeetyöskentely ja visiittikorttikuvat eivät kuitenkaan tyydyttäneet Signe Branderia, joka piti itseään kulttuurihistoriallisena valokuvaajana, jonka alaa oli maisema- ja miljöökuvaus. Lähde: Biografiakeskus

1900-luvun alussa Helsinki kasvoi ja muuttui nopeaa tahtia. Kun Helsingin Muinaismuistolautakunta vuonna 1906 havahtui, että vanha Helsinki oli katoamassa uuden tieltä, päätettiin Signe Brander palkata kuvaamaan muuttuvaa kaupunkia.

Kaikki Signe Branderin Helsinki-kuvat vuosilta 1907-1913 on katsottavissa netissä Kansallisen digitaalisen kirjaston Finna-asiakasliittymän kautta.

Selasin Signen Helsinki-kuvia Finnassa ja tuli tunne, että hänellä on ehkä joskus ollut kiire kuvaamaan eri puolille kaupunkia. Joissakin kuvissa nimittäin näkyy, että taloa puretaan tai että talo on tyhjennetty purkamista varten, esimerkiksi tämä Aleksanterinkatu 11 vuonna 1907. Ehkä Signe on rientänyt paikalle viime tipassa. Taustalla Aleksi 13.


Ehkä yksi syy, miksi hänen nimensä ja kuvansa ovat minulle tuttuja, on se, että oli jokin vuosi sitten katsomassa hänen kuvistaan koottua näyttelyä Helsingin Hakasalmen huvilassa. Ostin silloin muutaman postikortin itselleni muistoksi.


Yllä on aurinkoista Mikonkatua Rautatientorin laidalta ja naisilla näkyy olevan suojanaan parasollit. Alla näkyy Aleksanterinkadun liikennettä.


Helsinki-projektin jälkeen Signe Brander jatkoi kuvaamista muun muassa 20 vuotta kestäneessä hankkeessa, jossa hän kuvasi Suomen kartanoita. Niitä kertyi yli 2 000. Niissäkin olisi varmasti paljon kiinnostavaa katseltavaa.

Jos voisin, onnittelisin Signeä!

lauantaina, maaliskuuta 22, 2014

Korttien Talossa ja Hämeen linnassa

Lähdimme pari viikkoa sitten ystäväni kanssa retkelle Hämeenlinnaan. Aivan aluksi poikkesimme kaupungin Info-pisteelle ja poimin sieltä mukaani Korttien talon mainoskortin.

http://www.korttientalo.fi/


Koska ystäväni kahvihammasta kolotti ja minun teki mieleni nähdä Korttien talo kortteineen, päätimme suunnistaa sinne, eli Wetterhoffin talolle. 






Café Hoffi on sympaattinen pieni kahvila, jonka seiniä kiertää korttitelineet. Tietysti ostin muutaman kortin, joista yhden - Inge Löökin mummokortin - annoin ystävälleni syntymäpäivätervehdykseksi. Hän puolestaan antoi minulle vastaavasti Heli Laaksosen runokortin. "Juhlistimme" näet tällä retkellä syntymäpäiviämme :)

Muun muassa nämä Rudolf Koivun kortit ostin sieltä.



Retkemme jatkui Hämeen linnaan, jossa en ole käynyt aikaisemmin. Keskiaikaiseen linnaan tutustuminen oli kiinnostavaa sinällään, mutta lisäksi siellä oli kiehtovia näyttelyitä.



Nappasin kuvan linnaan mennessämme ja toisen "Kuvat linnassa" -valokuvanäyttelystä. Yli sata vuotta vanhoihin tunnelmiin pääsi Hämeenlinnan historiallisen museon kokoelmista lainattujen nostalgisten kuvien kautta. 



Kuvassa on varmaankin sisarukset, joilla on hienot mekot ja takit yllään.

Linnassa oli toinenkin kiinnostava näyttely: Keräilijät - kohti toisia maailmoja, joka on jo päättynyt. Näyttelyyn oli koottu hämäläisten keräilijöiden kokoelmia. Kokoelmilla haluttiin todennäköisesti kertoa, miten monipuolista keräily voi olla. Keräillä voi oikeastaan kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Museoviraston sivulla todetaan: "Keräilyn kohteet ovat monipuolisia ja mielikuvituksellisia, ja varsinaisen aiheensa lisäksi ne kertovat myös keräilijöistä, Hämeestä ja hämäläisyydestä."

Jotkut kokoelmat olivat vanhoja ja niillä on historiallista arvoa. Esimerkiksi joku oli aikanaan kerännyt ihmisten puumerkkejä vihkoon. Tänä päivänä moinen keräilykohde kuulostaa varsin oudolta, mutta valaisee entisaikaa ja herättää ajatuksia.

Puhelinkokoelman edessä viihdyin pitkään katselemassa kaunista muotoilua.


Mietin myös, olisiko joku jo alkanut keräilemään kännyköitä. Monet mallit kun ovat jo mennyttä aikaa ja historiaa.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2014

Visiittikortteja Turusta

Sain käsiini kasan vanhoja visiittikortteja. Ne ovat vähän pelikortteja suurempia, paksuja valokuvia. Kuvalliset visiittikortit keksittiin 1800-luvun puolivälissä. Suomessa niitä oli käytössä 1860-luvulta 1920-luvulle asti. Kuvallisia kortteja jaettiin yleensä siinä seurapiirissä, jossa muutenkin vietettiin aikaa. Tällainen henkilökohtainen vierailutervehdys jätettiin kyläilypaikkaan käyntikortin tapaan. Tavallisesta käyntikortista visiittikortti poikkeaa siinä, että kortissa ei ole henkilön nimeä, vain hänen kuvansa. Niinpä on ymmärrettävää, että kortti annettiin vain tutussa seurapiirissä.

Kortit ovat kooltaan suunnilleen 6,2 x 10,3 cm. Sen alaosassa on kuvaajan tai kuva-ateljeen nimi. Kortit ovat tukevaa kartonkia, jolle kuva on liimattu.

Seuraavat kuvat ovat turkulaisen Aune’s Fotografi Atelier –nimisen kuvaamon (toimi 1870-luvulta alkaen) otoksia. Kuvaamo oli pääosin norjalaissyntyisen Ole Jonsen Aunen hoidossa ja siitä tuli nopeasti turkulaisten suosituin valokuvaamo. O. J. Aune kuvasi Turussa vuodesta 1862 vuoteen 1891.


En valinnut näitä valokuvia tähän siksi, että hahmot olisivat jotenkin erityisiä, vaan kuvien taustojen vuoksi. Aunen visiittikorttikuvien pohjien taustat ovat vaihtelevia ja onkin arvioitu (täällä), että ne olisivat dekoratiivisimmat koko Suomessa. Minun silmiäni ne viehättävät tavattomasti.


Från Aune’s Fotografi-Atelier
27, Slottsgatan 27 ÅBO
Plåten förvaras för efterbeställning
Kopiering och Förstoring af alla slags gamla
Porträtter & Taflor m.m. 
uten afseende på väderleken. 

Yhdessä kortissa taustateksti on erilainen: O. J. Aune’s Atelier.


Tummaan korttiin on painettu kamera ja taiteilijan väripaletti. Mietin, mitä tuollainen pari voisi symboloida. Taidevalokuvaamoa?


Aune vuokrasi ateljeensa Carl Edward Axelssonille vuonna 1891. Nipussa on yksi Aunen valokuvaamon kuva, jossa mainitaan: Fotograf Innehafvare Edw. Axelsson, eli kuva lienee otettu 1890 jälkeen. Kuvan tausta on tyhjä.


Kuinkahan moni on surkutellut sitä, että näissä yli 100 vuotta vanhoissa kuvissa ei ole mainittu, ketä kuva esittää? Etenkin nyt, kun sukututkimus on kovin suosittua, voisi esiäidin tai -isän kuvan löytyminen tuoda kiinnostavan lisän sukutietoihin. Koska kuvien henkilöt ovat tuntemattomia, kiinnostukseni kohdistuu varsinkin naisiin ja heidän pukeutumiseensa.


Kahden ensimmäisen kuvan naiset ovat pukeutuneet asuihin, jotka ovat arvokkaita pitseineen ja kohokuviointeineen. Heillä on myös koruja somistamassa. Kolmannessa kuvassa oleva nainen on vaatimattomammin pukeutunut ja ilman koruja. Kuvaan on kirjoitettu taakse: Fröken Emma Bladh. Mietin, miksi juuri vaatimattomin ihminen on merkitty nimellä. Olisiko niin, että herrasväki muistettiin ilman nimeäkin, mutta muun väen tunnistamisessa tarvittiin apua?

Tänä päivänä he ovat kuitenkin tasaveroisia. Emme tunne heistä ketään.